Voi ei. Miten tässä taas pääsi käymään näin? On tehtävä tunnustus.

Olen ollut reilu viikko sitten tapaamastani miehestä aika sekaisin. [siis hänestä, jota suutelin puutalon juhlissa] Ihan totta, jotenkin omituisella selittämättömällä tavalla olen miettinyt häntä paljon ja todennut joka kerta sillä olevan merkitystä. Siis sillä, että tapasin hänet. On koko ajan sellainen tunne, että tämä juttu pitää katsoa läpi. Tässä on nyt jotain. Tätä ei saa mokata ja tästä täytyy kannattaa pitää kiinni. Ja kuinkas sitten kävikään?

Kun hänestä ei kuulunutkaan "määräpäivään" mennessä, petyin, loukkaannuin ja vanha kunnon kyynikko nosti rumaa päätään. Luovutin saman tien, olin heti ehdottomasti taas kylmä. Totesin yksikantaan hänen olevan samaa paskasakkia kuin kaikki muutkin. Jos miehestä ei kerran kuulu, niin ei sitten, helvetti. Olkoon missä on, mua ei liikuta tippaakaan mitkään treffien perumiset ja planeetalta katoamiset. Pidin pitkiä palopuheita isoveljelleni siitä, kuinka parisuhteet ovat ihan turhia enkä oikeastaan viitsi tuhlata niihin energiaani. Kyllä kyllä, siitä on kyse.

Olen pettynyt niin monesti, että pienikin virhe toiselta osapuolelta saa minut heti puolustuskannalle, luovuttamaan yritysten kanssa ja jopa muuttamaan mielipidettäni. Hyökkäys on paras puolustus. Pelkään niin paljon, että sydämeni särkyy uudelleen, että edes hieman epäilyttävää käytöstä kohdatessani lyön ja juoksen karkuun kovaa. Niin nytkin, vaikka en tahtonut. Enkä tahdo vieläkään. Sillä nythän jo tiedän (eilen häneen törmättyäni), että hän todella oli töissä eikä ole siksi ehtinyt tavata. Tahtoisi kuitenkin tässä tällä viikolla, piakkoin, näin ymmärsin. Muttamutta, vahinko on minun äkkipikaisella luonteellani ehtinyt jo tapahtua.

Suivaantuneena yhteydenottojen olemattomuudesta hyppäsin nimittäin viikonloppuna junaan ja ajoin Lahteen. Harrastamaan seksiä entisen "tavallaan poikaystäväni" kanssa. Iltapäiväkahvit Lahdessa olivat kyllä oikein onnistuneet ja tulivat kipeään tarpeeseen. Huh, seksi oli oikeasti taivaallisen hyvää, hikistä, eroottista, kiihkeää, haluja toteuttavaa kahden ihmisen nautintoa. Aivan mahtavaa. Se kesti kauan ja se tuntui vitun hyvältä. Pitkästä aikaa sain kunnollista seksiä vailla mitään paineita. Tunsinhan herran jo ennestään ja hän minut. Kummallakaan ei ollut kiire, ei tarvittu kelloja. Ketään ei ollut lähistöllä, ei tarvinnut muita miettiä. Kumpikin oli selvin päin, asiat tuntuivat sata kertaa paremmilta. Aika, paikka, tila ja toteutus olivat molemmille täydellisen oikeita. Ihmisen tai tapahtuman herättämiä tunteita en lähde nyt erittelemään, sillä niitä ajatellessa alkaa vaan vituttaa. Jätetään ajatukset siis vaan tuon seksintasolle.

Mutta sitten tuli viesti siltä ihanuudelta, siltä jota eniten juuri nyt haluaisin. Jota tahtoisin halata, suudella, tutustua ja miksei pannakin. Miksi, oi miksi sinun piti kirjoittaa hetki liian myöhään? En olisi mennyt himoissani panemaan ketään, jos olisin tulevasta tiennyt! Vaan kun en tiennyt ja vaan kun olen heikkolihainen pikkuhoro. Nyt on vaan todettava, se mitä muutkin ovat sanoneet: ei se paneminen maailmasta panemalla lopu. Ei näköjään ei, vaikka kuinka yrittää.

Voi kun se nyt soittaisi ja pyytäisi minut ulos.