Ajatukseni ovat harhailleet tämän tästä muualle, kirjaimellisesti pois täältä. Tapasin viime talvena potentiaalisen ihanan miehen. Ihastumista, värinää ja tunnetta oli. Juttu kypsyi ihanan hitaasti molempien elämäntilanteista johtuen. Kesän lopulla hän poistui Australiaan. Ikävä jäi sydämeen ja mieleen jäi pyörimään: entäs jos ... ? Australia on viestinnyt minulle paljon sieltä viime aikoina. Tunteeni voimistuvat koko ajan ja tiedän sille useita eri syitä. Hra. Lahti loi aika hyvän tilaisuuden tälle tunteelle syntyä ja toisaalta on helppoa myös ihastua ihmiseen joka on poissa. Silti olen aivan varma, että tässä on jotain aitoa. Nämä tunteet olivat jo talvella olemassa, nyt ne ovat vain vahvempia. Australian ja minun välillä on paitsi messenger, email ja multimediaviestit myös satoja päivä ja tuhansia kilometrejä. Hän palaa kotiin kesäkuun alussa, siihen asti olisi tarjolla multimediasta riippuvaista seksiä, kyynelillä höystettyjä kirjeitä ja tuskaista tietämättömyyttä. Miksi siis ihastua? Kävin kuitenkin varmuuden vuoksi katsomassa kuinka paljon maksavat lennot Sydneyyn tammikuussa...

Päätin palauttaa itseni maan pinnalle lukemalla tuttuja blogeja, mutta masennuinkin vain lisää. Kaikki muut saavat paitsi minä. Ymmärrän kommenttini humoristisen sävyn, ottaen huomioon mistä olen viimeiset viikot kirjoittanut. Postaukseni ovat sisältäneet lähinnnä: panemista, sammumista kesken panemisen, hyviä suihinottoja ja ylitarjonnan vaikeutta. Silti, minulla on aidosti sellainen olo, että kaikki muut saavat paitsi minä.

Viimeisten kuukausien seksikokemukseni ovat olleet täynnä tyhjyyttä. Täynnä onttoa olemista, kyyneliä, surua, toivoa toisesta, kaipuuta tunteista ja katumusta. Olen toki saanut seksiä usealta eri penikseltä, orgasmejakin on tullut reikään jos toiseenkin ja kertaakaan en tietääkseni ole seksistä kieltäynyt, mutta... Se ei vain riitä, se ei oikeastaan kelpaa enkä oikeastaan halua sitä.

Olen intohimoinen nainen, rakastan kiihkeää brutaalia seksiä, haluan kokemuksia, uusia juttuja ja lukuisia orgasmeja. Pöydällä paneminen on parasta mitä tiedän, julkiset paikat kiihottavat enkä koskaan ole kieltänyt omistavani pornofilmejä [ovat olleet viime viikot kovassa käytössä]. Omistan enemmän kuin 2 dildoa, pidän pyllyseksistä [ei jokapäiväisenä herkkuna kuitenkaan, siihen eivät fyysiset rajani veny] ja olen harrastanut seksiä niin miesten kuin naistenkin kanssa. [Lisättäköön, että en haluaisi parisuhdetta naisen kanssa, mutta seksikokemukseni ovat olleet enemmän kuin hyviä.]

Mutta minä tahdon muutakin, tahdon tunnetta. Tahdon rakkautta, luottamusta, turvallisuutta, helliä sanoja aamuin illoin ja kosketuksia, jotka saavat aikaan onnenkyyneleet. En tahdo säätää varattujen miesten kanssa, en nussia tuntemattomia idiootteja kännissä enkä varsin tahdo huutaa ulkonäölläni "melaa mekkoon ja heti!". En halua kulkea jatkuva panetus houssuissani pitkin katuja, en jauhaa ihmisille puutteestani tai kirjoittaa blogiini kauheasta säädöstä taas tällä kertaa.

Olen huomannut viime aikoina, että turvallisuus, rakkaus ja aidot tunteet mahdollistavat minun kohdallani huomattavassa määrin kokonaisvaltaisemmin tuon seksuaalisen kiihkon, intohimon huipun ja ilon. Ne kulkevat oikeasti kohdallani käsi kädessä, niin klisheeltä kuin se kuulostaakin. Hyvää seksiä voi varmasti saada ilmankin, mutta todelliseen huippuun en vain pääse ilman oikeata tunnetta ja luottamusta. Huipulla en tarkoita orgasmia, niitähän saa jos vaan tarpeeksi pontevasti jaksaa mieheltä sitä vaatia, ja minähän jaksan. Minä en muuten ilman jää, jos housuni avaan ja munaa on tarjolla. Se on valintakysymys. Mutta on se nyt jo nähty, että ilman tunteita sähläämiseksi, sammumiseksi tai itkemiseksi se menee.

Näinkö kauan minun piti paneskella kuin kani ympäriinsä, että tajusin tämän yksinkertaisen totuuden? Näinkö monta miestä ja naista minun piti nylkyttää, että tajusin mitä haluan? Näinkö tyhmä pitää ihmisen olla?

Olenko ihan vatipää?

Samaan aikaan en kuitenkaan kadu tekojani, mutta lakkaamatta ihmettelen omaa tyhmyyttäni olla oppimatta niistä. Sillä minähän jatkan typeryyttäni uudestaan muna toisensa perään. [ja nimenomaan minun perään...] Koska olen intohimoinen nainen [heikkolihainen pikkuhoro, jolle omat sormet vaan eivät yksinkertaisesti riitä] ja etsin rakkautta, päädyn toistuvasti uudelleen näyttelemään virheitäni. Jokaviikkoinen näytökseni: Heikkolihasen pikkuhoron seikkailut. Pääosassa yhä uudelleen, säädän varattujen setien kanssa, nain tuntemattomia idiootteja kännissä ja huudan baaritiskillä stilettikorkosaappaissani: melaa mekkoon ja heti! Siis voi elämä, Nti Persoona! Eikö kaltaisesi älykäs, seksikäs, kaunis nainen voisi ymmärtää jo toimia toisin?  

Tyhmyydellä ei todellakaan ole rajaa, mutta toistan silti: olenko ihan vatipää?