Luottamus koostuu monista osa-alueista; minusta, hänestä, meistä ja muista. Siitä, että luottaa itseensä ja siihen mitä itse on. Siitä, että luottaa johonkin, joka vallitsee kahden ihmisen välillä. Siitä, että uskoo toiseen ilman suuria tekoja ja kauniita lauseita. Luottamusta on se, kun voi tukea toista ihmistä hänen vaikeuksissaan, ilman omaa epävarmuutta. Luottamus ja rakkaus ovat välttämättömiä tekijöitä parisuhteessa ja pakollisia komponentteja toinen toisilleen. Erityisesti sillon, kun on tavannut ihmisen, jonka kanssa haluaa olla onnellinen. –Näin teoriassa.

Käytännössä silloin, kun ihminen kuvittelee löytäneensä onnen, viedään se siltä jollain käsittämättömällä tavalla pois. Hyvin pienellä asialla, henkisellä astalolla, joka isketään suoraan kaulavaltimoon. Tarpeeksi usein kun se toistuu, sitä väistämättä lakkaa uskomasta todelliseen onneen. Onnistumisprosentit parisuhteissa ovat täysin onnettomat, kun kaikki ovat nykypäivänä niin helvetin rikki, hajoitettuja ja jollain tavalla pahasti satutettuja. Kaikkien suojamuurit voittavat Kiinan muurin kevyesti ja jokaisen suurin pyrkimys on suojella vain ja ainoastaan itseään. Jokainen kohtaamani mies tai nainen on saanut niin pahasti turpaansa (monet useaan otteeseen), ettei luottamusta toiseen enää vain ole olemassa. Ja jos onkin, sitä pidetään visusti piilossa ja vakan alla.

Sitten kohtaa ihmisen, joka paitsi ansaitsee luottamuksesi myös vaatii sitä. Yhtäkkiä olet tilanteessa, jossa ne rääpäleen kokoiset onnistumisprosentit ovatkin kiinni juuri siitä luottamuksesta, jota olet oppinut piilottelemaan, välttelemään ja kiertämään. Olet ihmisen kanssa, johon haluat luottaa kuin vuoreen. Vieressäsi oleva ihminen ansaitsee sen kaikin mahdollisin tavoin ja vaatii sitä, koska tietää sen olevan happipullo parisuhteen keuhkoille. Huono kielikuva, mutta jotain sen suuntaista. Totuushan oli minullekin joskus muinoin se, että luottamuksella parisuhteet pysyvät paitsi kasassa myös kehittyvät eteenpäin.

Vituttaa aivan sumeesti. Minua on lyöty ja potkittu, niin kauan että olen tajunnut, ettei ihmisiin kannata luottaa. Rakkauteen ei ainakaan, jos ihmisiin sitten. Ne arvet tuntuvat kasvoissani vieläkin, kehossani polttomerkki kirvelee ja sydämeni huutaa edelleen: älä luota! Mutta minä olen rakastunut ja haluan luottaa. Minuun ollaan rakastuneita, ja minulta vaaditaan luottamusta. Tämä parisuhde ei liiku senttiäkään ennen kuin minä luotan itseeni ja tähän suhteeseen. Vaan mistä minä muka oikein sen luottamuksen revin? Ei ole pohjalla mitään, ei yhden yhtä syytä, alkaa taas luottamaan.