Jo muutamia päiviä sisälläni on ollut käsittämätön sisäinen rauha. Olen puhunut Australian kanssa useasti puhelimessa [laskua jo nyt peläten...] ja tuntuu, että olen löytänyt vastakappaleeni. Välimatkamme pakottaa meidät toisenlaiseen yhteydenpitoon ja se on hyvä asia. Se luo välillemme sidettä, jonka katkaiseminen ei ole yhtä helppoa kuin seksisuhteen unohtaminen. Välimatkamme saa myös aikaan käsittämätöntä kiihkoa, jonka purkautumista en malta odottaa.

Olen toki realisti ja ymmärrän kaikki ne sudenkuopat, koukut ja ongelmakohdat joita tämä välimatka ja nykyisen suhteemme tila aiheuttaa. En ole tyhmä enkä naiivi. Näen sen mitä vielä voi tapahtua, tiedän mihin kaikki voi vielä kaatua. Vahingossa törmättyäni Hra. Lahteen nämä kaikki konkretisoituivat. Toki kohtaamisemme oli vaikea minulle, mutta samaan aikaan koin siitäkin helpotusta. Hän ei vain halunnut minua tarpeeksi ja niin sen silloin kuului mennä. Minä ansaitsen parempaa.

Sisälläni on kaiken keskellä käsittämätön rauha sen suhteen, että tiedän mitä tuolla jossain "down under" minua odottaa. Panetus on kadonnut. En hingu hillumaan, pikkuhoroilemaan enkä ähkimään. En juuri nyt. Australian kanssa on ollut hyvinkin seksuaalisia ja intiimejä puheluja, mutta tähän asuntoon ja tähän arkeen tässä, juuri nyt, en kaipaa ketään muuta.

Tuntuu todella hyvältä.