Tänään minulla on syntymäpäivät. Monelle ikäiselleni se alkaa olla jo yhdentekevä asia, mutta ei minulle. Ei hyvässä eikä pahassa. Jokainen vuosi alan pohtia elämääni ja kelata läpi kaikkea. Jokainen syntymäpäivä on minulle paitsi syy juhlia [jokseenkin] onnistuneita vuosia takanapäin, se on myös hetki, jolloin istun alas miettimään ihan tosissaan. Silloin on hyvä summata hyvät ja huonot asiat itsestään ja vain itsestään, sillä silloinhan on lupa olla itsekäs ja märehtiä omiaan. Haluankin listata kolme hyvää ja kolme huonoa asiaa viimeisten vuosien varrelta. Joskus se voi saada muutaman ruuvin päässä paikalleen, luoja ties että syytä on.

Hyvät:

1. Minulla on edelleen rakastava perhe, kiva koti, paljon ystäviä, todella hyvä työ ja opiskelupaikka [gradusta ei saa kysyä mitään, kyllä se sieltä vielä tulee]. Perusturvallisuuteni on turvattu ja siitä on todella syytä muistaa olla iloinen.

2. Minusta on kiinnostunut ainakin kaksi ihanaa miestä. Muusikko paljastui oikein hyväntuoksuiseksi, mukavaksi ja potentiaaliseksi. Hra. Lahti taas on vain yksinkertaisesti minun rakkauteni kohde tällä hetkellä ja lähellä kaikin mahdollisin tavoin. Tästä voisi muistaa olla onnellinen; olen kaunis, fiksu ja kypsä. Minulla voi olla vaikeaa löytää kumppania, mutta ei positiivista huomiota. Se on aika paljon ihmisen itsetunnon kannalta.

3. Minulla on ruokaa. Tämä on asia, jonka väheksymistä vihaan yli kaiken.

Huonot:

1. Olen menettänyt enemmän kuin kaksi läheistäni viimeisen vuoden aikana. Toipuminen tuntuu välillä olevan kohtuuttoman hidasta ja vaikeaa. Olen jäänyt työstä stressilomalle, sillä en vain enää jaksanut. Aloitin vertaistukiryhmän ja ryhdyin perkaamaan läpi vaikeaa lapsuuttani. Tie on ollut pitkä, vaikea ja jatkuu edelleen.

2. Olen toipunut vaikeasta ihmissuhteesta, jossa olin henkisen hyväksikäytön uhri. Suhde on ollut ohi jo reilun vuoden päivät, mutta kävelee kuitenkin toisinaan kadulla vastaan aiheuttaen siten toistuvasti uudelleen pohditaan hänen suhteensa. On vaikeaa luottaa ihmisiin ja erityisesti miehiin.

3. Olen lihonut. Se ärsyttää, sillä vaikka en missään nimessä ole ylipainoinen vieläkään, minulla ei myöskään ole oma olo. En koe olevani henkisesti tämän kokoinen, vaikka muut sanoisivat kuinka hyvältä näytän. Ymmärrän tämän kaksinaismoralismin asiassa, länsimaalaisella on varaa valittaa parista liikakilosta, mutta silti. Tuntuu oudolta tässä kropassa. Alotinkin kaksi viikkoa sitten taas lenkkeilemään lähes päivittäin.

Hyvää syntymäpäivää, Nti. Persoona!