Viikonloppuna koin suuria tunteita pönkittäessäni keski-ikäistynyttä luonnettani ja länsimaalaista ruumistani. Perjantain (ja muutaman muun yhtä tärkeän syyn) kunniaksi kasassa oli ystäväpiirimme jäsenistöä, maustettuna puolisoilla ja lemmikkieläimillä. Istuimme iltaa ruoan ja viinin, kynttilöiden, kitaran ja kauniin puutaloalueen ympäröimänä. On sanomattakin selvää, että tunnelma nousi itse kunkin päähän enemmän ja vähemmän. Viinistä puhumattakaan.

Illan kuluessa, muuttuessa yhä vain pimeämmäksi, tunnelman hartaammaksi, laulujen surullisemmiksi ja ihmisten tunteiden herkemmiksi päätimme tehdä jotain "poikkeavaa".

-Mikä siinä on, että aikuiset ihmiset (tässä tapauksessa kuitenkin alle 30-vuotiaat) luulevat olevansa jotain todella suurta ja jännittävää tehdessään jotain, joka voidaan edes likimain luokitella kielletyksi? Meitä kiehtovat kokeilevat (mutta vain aavituksen verran kokeilevat) seksileikit, uudet mielenkiintoiset artistit ja sooloura-yritelmät, mutta ennen kaikkea kaikki kielletyn kaltainen, joka liittyy lapsuudessa kesken jääneisiin haaveisiin. Niihin, jotka mamma epäsuorasti torpedoi syyllistämällä meille tarkan omatunnon, joka puolestaan hoiti meidän puolestamme puhumisen. "Emmie voi, anteeksi, mutta mamma suuttuu. Emmie voi, sori, tää on väärin."

Niin mekin sitten hoidimme jotain haavaa kaukaa lapsuudesta, tekemällä jotain tavallaan kiellettyä. Kuin ninjat yössä kiipesimme salaa maauimalan pihalle, kirmasimme pikkulasten tavoin ja riisuimme kaikki vaatteemme hämärien lamppujen alla. Hyppäsimme viileästä elokuun yöstä suoraan lämmitetyn altaan (ja toistemme) syleilyyn. Ehdimme nauttia salaisuudestamme, jännityksen ja kiinnijäämisen tunteesta vain hetken, kun vartijan rauhallisen horjumaton varjo seisoi altaan reunalla. Oli aika poistua. Kaikki tapahtui hyvässä järjestyksessä, mukavia rupatellen ja kesäyöstä, tuntemattomien päähänpistosta nauttien. Puolin ja toisin. Vartija oli joviaali, leppoisa ja mukava. Me taas hänen sanojensa mukaan "illan piristys". Sitten rauhallisilla, järkähtämättömillä askelillansa hän saatteli meidät takaisin aidan luo: " ja hoplaa, yli takaisin kohti kotia".

Koko matkan taputtelin itseäni selkään. Hitto, kun olin rohkea. Hitto, kun tein jotain jännää kerrankin. Hitto, onpas tässä kertomista lapsenlapsille. Illan päätteeksi joimme vielä pullon viskiä tyhjäksi, kuuntelimme jatsia ja jaoimme lapsuuden discotraumoja. Pienen pienen kaksion lattialle nukahti ihmisiä pitkin poikin vasta aamun jo ollessa täydessä käynnissä. Siinä meitä sitten makoili, ihmisiä kuin raatteentiellä, eikä hajukaan varmasti jäänyt kovin kauas autenttisesta. Ja siinä kaiken kauheuden keskellä se sitten tapahtui.

Minä suutelin häntä. Tai oikeastaan, hän silitti minua ja kysyi: "Nukut sä?". En nukkunut, vaan kännyin ympäri ja suutelin. Käsiemme käydessä yhä levottomimmiksi oli jo tiedostettava vain muutamien senttien päässä nukkuvat loput 4 ihmistä ja luovutettava unelle osansa tässä tanssissa. En tiedä miksi niin tapahtui, mutta aamulla hänen krapulaiset kasvot nähdessäni hymyilin leveämmin kuin kuukausiin. Tänään sain viestin: "Joo, ois mukavaa nähdä treffien merkeissä:" Hypin ja kiljuin omassa "citysinkun" kodissani kuin pikkutyttö eikä siitä yhteiskunnan vaatimasta uraohjuksesta näkynyt missään vilaustakaan. Se oli jäänyt maauimalan altaaseen, luulen, yhdessä muidenkin estojeni kanssa. Tai ehkä se oli tippunut jo matkalla kiivetessäni kikatellen ystävieni, kauniiden ihanien ihmisten kanssa, yli kauan kaipaamani raja-aidan. Se ei ollut ainoastaan raja-aita opetellun aikuisuuden ja nuoruuden välillä, vaan se oli myös raja-aita minun ja minun välillä. On olemassa vain yksi minä, ja sen on tultava julki kaikille. Se oli aita menneen ja tulevan välillä, oli aika jättää jotain taakseen ja mennä kohti jotain uutta. Nyt olin valmis kiipeämään sen ylitse, vielä kuukausi sitten kieltäydyin, ihan huomaamattani.

Ja niin pieni, kaunis elokuun ilta puutalojen keskellä muutti elämääni ainakin hetkeksi, ehkä ikuisesti. Eikä se ollutkaan kohtaus elokuvasta, se oli arkielämän hetki. Hetki, joka oli todellinen meille kaikille.